Kulunut alkuvuosi 2023 on ollut merkittävä monella eri tavoilla suomalaisille. Keväällä käytiin eduskuntavaalit ja tällä juhannusviikolla aloitti uusi hallitus toteuttamaan hallitusohjelmaansa lähes seitsenviikkoisen neuvotteluprosessin päätteeksi. Keväällä jännitettiin eri EU- maiden ratifiointia Nato-jäsenyyshakemuksellemme. Suomen asema vahvistui geopoliittisesti huhtikuun alussa, kun Suomi hyväksyttiin Naton täysijäseneksi. Kevään Euroviisu voitto meni Ruotsiin, mutta Suomen edustaja Käärijä sai aikaan eri sukupolvia, eri ihmisryhmiä, kaupunkeja ja organisaatioita yhdistäneen ilmiön. Se oli hienoa. Ikävää on, että Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen uhriksi joutunut Ukraina taistelee edelleen joka päivä itsenäisyydestään.
Hyssän sukuseuran hallitus on myös jatkanut toimintaansa. Se on pitänyt kuluneen kevään aikana kolme kokousta. Hallitus toteutti alkuvuodesta käytännössä viimeisen toimikautensa toimintasuunnitelmaan kirjatun tavoitteen, eli teimme jäsenkyselyn, jossa kartoitimme sukuseuran jäsenten toiveita toiminnasta tulevina vuosina. Olette saaneet kyselystä kertovan tiedotteen maaliskuussa. Yhtä asiaa toivottiin, ilmeisesti Tarinalehden innoittamana eli kaivattiin tiedotusta sukuhaarojen jäsenien tai sukuhaarojen kuulumisista kertovista jutuista. Toukokuun hallituksen kokouksessa päätimme lähteä toteuttamaan pyyntöä, eli tulevan syksyn aikana laaditaan hallituksen jäsenten toimesta sukuhaaroittain uutisointia oman sukuhaaran ajankohtaisista tapahtumista, henkilöistä, ehkä historiastakin, jäsenkirjeen muodossa jaettavaksi. Tarkoitus on laatia lyhyempi ja pidempi versio, joista varsinaiset jutut (pidemmät) julkaistaan nettisivuilla. Jos Sinulla on ideoita tai ajatuksia, mistä kertoa, ota yhteys oman sukuhaaran hallituksen edustajaan.
Hallitus päätti myös tehdä nettisivu-uudistuksen, joista tulee enemmän interaktiivisemmat ja ne voidaan paremmin integroida jäsenrekisterimme toimintoihin. Tavoitteena on saada uudet sivut käyttöön vuoden 2024 alussa. Hallitus lähettää vielä onnittelut kaikille kevään valmistuneille ylioppilaille, tutkinnon suorittaneille ja toivottaa iloisia kesätapahtumia suvullemme.

Hyvää kesää, nautitaan lämmöstä
terveisin sukuseuran hallitus